Hengittämämme ilman puhtauteen on alettu kiinnittää koronapandemian jälkeen huomiota, kun ilmavälitteiset virustartunnat uhkaavat erityisesti influenssa-aikana. Päiväkodit, koulut, odotustilat ja monet julkiset tilat voivat levittää tartuntoja laajasti, ja tämä voi vaikuttaa koko perheen sairastavuuteen ja aiheuttaa runsaasti sairauspoissaoloja. Ilmavälitteisiä taudinaiheuttajia voidaan vähentää ilmanvaihdon ja tuuletuksen lisäksi merkittävästi laadukkailla ilmanpuhdistimilla.
Ilmanpuhdistuksella voidaan tehokkaasti vähentää virusten määrää hengitysilmassa. Tunnettua on, että mikrobit leviävät ilmateitse erityisesti yskiessä tai aivastaessa, siivouksen tai vuodevaatteiden vaihtamisen ja ylipäätään liikkumisen yhteydessä. Aina, kun joukko ihmisiä kokoontuu yhteen esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa tai terveydenhuollon odotustiloissa, kasvaa riski saada ilmavälitteinen virustartunta.

Viime syksynä uutisoitiin useissa medioissa (mm. Yle 10.9.2024; HS 10.9.2024; HS 21.9.2024) kaksivuotisesta E3 Pandemic Response -hankkeen tutkimuksesta. Hankkeen löydöksiä ja tuloksia esiteltiin Tackling pandemics -loppuseminaarissa Helsingin yliopistolla 30.10.2024.
Tutkimuksen johtopäätöksissä todettiin, että pelkästään päiväkotien ilmaa puhdistamalla lasten sairastelu saatiin vähenemään peräti 18,2 prosenttia. Lasten iällä ja sukupuolella ei ollut vaikutusta tartuntojen määrään. Tulos haastaa pitkään vallalla olleen käsityksen siitä, että päiväkotien taudit leviäisivät lähinnä pisaroiden ja kosketuksen välityksellä.
Ilmanpuhdistustutkimuksessa seurattiin kahden vuoden ajan neljää eri päiväkotia. Tutkimus oli Business Finlandin ja useiden yritysten rahoittama ja mukana rahoittajissa oli ilmanpuhdistuslaitteiden valmistajia ja laitteita myyviä yrityksiä. Tutkimuksen vetovastuussa oli tutkijalääkäri. Mukana olleet yritykset eivät rahoittaneet tulosten mittaamista, analysointia tai tutkimuksen johtopäätösten tekemistä.
On merkittävää huomata, että jos esimerkiksi 20 päiväkotilapsen ryhmässä 10 sairastuisi tietyn ajan kuluessa syysflunssaan, hengittämämme ilman puhdistus vaikuttaisi siten, että sairastuneita lapsia olisi 10 sijaan 8. Kerrannaisvaikutukset ovat kuitenkin suuremmat, kun jokainen lapsi voi tartuttaa flunssaa eteenpäin ja sairastumisen vaikutus on merkittävä: flunssa-aikana myös päiväkodin työntekijät, lasten vanhemmat ja sisarukset yleensä sairastuvat.
Steripolarin valikoimaan kuuluu useita erikokoisia ilmanpuhdistimia
Laadukkailla ilmapuhdistimilla voidaan ennaltaehkäistä infektioiden leviämistä, kun ne vähentävät huoneilmasta bakteereja, viruksia ja muita mikrobeja. Steripolarin valikoimassa olevien Novaerus-ilmapuhdistimien toiminta perustuu siihen, että laitteen sisälle muodostetaan plasmakenttä, joka tuhoaa huoneilmassa olevat mikrobit. Teknologia on täysin erilainen kuin perinteisissä ilmapuhdistimissa.
Novaerus-ilmanpuhdistimien tehokkuus on todennettu useiden riippumattomien tutkimuslaitosten toimesta. Se tuhoaa ilmavälitteisiä bakteereja, viruksia, itiöitä, homeita, hiivoja ja haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. Testeissä on havaittu kaikkien laitteiden kohdalla erikokoisissa tiloissa merkittävää virusten, bakteerien, homeiden ja muiden partikkelien vähenemää. Erityisen hyvin ilmanpuhdistimet sopivat terveydenhuollon yksiköiden henkilökunnan tiloihin, vastaanotto- ja aulatiloihin, potilashuoneisiin, tehohoitoyksiköihin ja tutkimus- ja toimenpidehuoneisiin. Infektioiden torjuntaan tarkoitettuja ilmanpuhdistimia voidaan käyttää myös avokonttoreissa, kokoustiloissa, kodeissa tai kodinomaisessa asumisessa. Lue lisää sopivan laitteen valinnasta täältä
Ilmanpuhdistimilla terveempää huoneilmaa ja kustannussäästöjä
Infektioiden torjunnassa on tärkeää ottaa huomioon käsien ja pintojen desinfioinnin lisäksi myös huoneilman puhdistaminen. Infektiot leviävät ilmassa ja tuhoamalla aerosolivälitteisiä taudinaiheuttajia vähennetään riskiä saada hengitystieinfektioita ja katkaistaan tartuntaketjuja.
Tehokkaalla ilmanpuhdistuksella voi olla varsinaisten terveyshyötyjen ja hyvinvointivaikutusten lisäksi merkittäviä kustannusvaikutuksia. Tunnetusti työntekijän sairauspoissaolon hinta on noin 350 euroa per päivä. Lisäksi esimerkiksi päiväkoteihin, kouluihin ja terveydenhuollon yksiköihin ja lukuisille työpaikoille joudutaan rekrytoimaan monia sijaisia flunssa-aikana sairastuneille. Me Steripolarissa uskomme infektioiden ennaltaehkäisyyn ja haluamme olla mukana rakentamassa terveempää ja turvallisempaa ympäristöä meille kaikille.