Kuinka erilaiset annostelumenetelmät näkyvät hyvinvointialueilla ja potilaiden arjessa?
Hyvä esimerkki jo vakiintuneesta ihonalaisesti annosteltavasta hoidosta on SCIg (subkutaaninen immunoglobuliinihoito), jota käytetään yleisesti PID– (synnynnäinen immuunipuutos), SID– (sekundaarinen immuunipuutos) ja CIDP (krooninen inflammatorinen demyelinoiva polyneuropatia) -potilaiden hoidossa.
SCIg-hoidon etuina pidetään joustavuutta, kotihoitomahdollisuutta ja tasaisempaa immunoglobuliinitasoa verrattuna suonensisäiseen IVIg-hoitoon. Se on erinomainen esimerkki siitä, kuinka annostelutavan muutos voi vaikuttaa sekä hoidon toteutukseen että potilaan arkeen. Unohtamatta myöskään tämän suurta vaikutusta sairaalan resurssitarpeisiin ja kustannuksiin.
Vaikka Suomi on pieni maa, ihonalaisen lääkeannostelun käytännöt vaihtelevat huomattavasti hyvinvointialueittain – joskus jopa saman sairaalan sisällä. Käytössä voi olla manuaalinen injektio, mekaaninen pumppu (kuten Freedom60 tai FreedomEdge), elektroninen kannettava pumppu (esim. CADD® Solis VIP) tai jokin muu poliklinikkakäyttöön tarkoitettu kiinteä infuusiopumppu.
Valintaan näiden välillä vaikuttavat useat tekijät, kuten potilasmäärät, potilasprofiilit ja potilasryhmien erityistarpeet, annosteltavat lääkemäärät sekä niiden erilaiset viskositeetit, vasteajat, hoitoyksiköiden resurssit, alueelliset hoitosuositukset, koulutus- ja perehdytyskäytännöt, taloudelliset ratkaisut ja hankintapäätökset.
Pelkästään taloudellisin perustein tehdyt hankintapäätökset voivatkin joissakin tilanteissa rajata käytettävissä olevia vaihtoehtoja, vaikka potilaan näkökulmasta jokin toinen menetelmä olisikin toimivampi hänen elämätilanteessaan. Lisäksi hoitopäätöksistä vastaavien henkilöiden näkemyserot voivat johtaa yksikön sisäisiin, toisistaan poikkeaviin käytäntöihin.
Alueellisten sekä jopa osastokohtaisten erojen tarkastelu ei tarkoita vastakkainasettelua, vaan mahdollisuutta oppia. Kun pysähdytään pohtimaan, miksi tietyt ratkaisut ovat vakiintuneet ja miten ne heijastuvat hoidon sujuvuuteen sekä potilaskokemukseen, voidaan kehittää käytäntöjä entistä potilaslähtöisemmiksi ja resurssien kannalta kestävämmiksi.
Yhdenvertaisen hoidon näkökulma
Poikkeavat menetelmät herättävät väistämättä kysymyksiä yhdenvertaisuudesta: saavatko potilaat eri alueilla samanlaatuisen ja turvallisesti toteutettavan käytännöllisimmän hoidon? Eli toimitaanko oikeasti potilaan parhaaksi yksilölliset tarpeet huomioiden ja ovatko käytössä olevat menetelmät linjassa uusimman tutkimusnäytön kanssa?
Hoitohenkilöstön mahdollisuudet pysyä ajan tasalla osallistumalla erilaisiin koulutuksiin eivät ole kaikkialla samalla tasolla. Syynä voi olla yleinen resurssipula tai taloudelliset rajoitteet, jotka estävät koulutuksiin osallistumisen työaikana. Tämä voi heijastua eroavaisuuksina ammattilaisten osaamiseen ja potilaiden saamien ohjeiden yhdenmukaisuuteen. Kun näitä kysymyksiä tarkastellaan avoimesti ja ymmärretään, millä tavoin (ja millä perustein) ihonalaisia infuusioita toteutetaan eri puolilla Suomea, voidaan tunnistaa alueiden vahvuudet ja kehittämiskohteet. Tämän jälkeen voidaan sitten kohdentaa koulutuksia ja materiaaleja entistä tarkoituksenmukaisemmin.
Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi selkeämpiä potilasohjeita kotona toteutettaviin SCIg-hoitoihin, hoitajille ergonomisempia työskentelytekniikoita poliklinikoilla, täydennyskoulutusten lisäämistä tai toimintamallien yhtenäistämistä. Aiemmissa Steripolarin blogeissa on käsitelty muun muassa infuusiotekniikoita ja SID-hoitoa; tämä näkökulma täydentää kokonaisuutta tarkastelemalla, millaisia käytännön ratkaisuja Suomessa tällä hetkellä suositellaan.
Kysymyksiä, joita ammattilaiset voivat pohtia omassa yksikössään
Tällä blogilla pyrin kannustamaan terveydenhuollon ammattilaisia tarkastelemaan omia toimintamallejaan. Millaisia infuusiopumppuja ja annostelumenetelmiä yksikössä käytetään ja mitkä ovat perustelut niiden käyttöön? Ovatko perustelut ajan tasalla? Onko käytössä ensisijaisesti vakiovirtausnopeudella toimivia elektronisia laitteita, mekaanisia vakiopaineella toimivia pumppuja ja tunnistetaanko niiden toiminnalliset erot ylipäätänsä? Entä sitten manuaalinen injektio? Näillä kaikilla menetelmillä on omat etunsa kuin myös rajoitteensa, jotka otettava huomioon. Entä missä määrin itse lääkevalmiste ja sen viskositeetti, resurssit tai potilaiden omat toiveet ohjaavat näitä valintoja? Pohditaanko tarpeeksi, millainen menetelmä on aidosti potilaalle sujuvin ja turvallisin. Terveydenhuollon ammattilaiselle selkeät asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia maallikolle, jolloin potilaalla saattaa olla aivan väärät odotukset. Esim. annostelun kesto, neulojen määrä, koko ja pituus ovat aina myös yksilöllisesti määräytyviä tekijöitä.
Valintaperusteilla on käytännössä suuri merkitys. Arkeen ja elämäntilanteeseen sopiva infuusioaika, potilaan mieltymykset hoidon toteutukseen, riittävä käytön opastus sekä paikallisoireiden ehkäisy muodostavat kokonaisuuden, joka voi vaihdella huomattavasti eri alueiden välillä.
Lisäksi on hyödyllistä tarkastella, miten esimerkiksi SCIg-hoito suhteutuu IVIg-hoitoihin omalla alueella. Missä kotihoito toimii jo hyvin, ja missä taas suonensisäinen hoito kuormittaa edelleen sairaaloita? On myös huomioitava eri potilasryhmiä, joita ei vielä täysin tunnisteta, mutta jotka voisivat hyötyä subkutaanisesta hoidosta. Lue myös aiempi blogikirjoitus ”Syöpähoitojen jälkeinen IgG-korvaushoito”.
Lyhyessä ajassa annettavien injektioiden osalta olisi myös hyvä arvioida toteutustapoja uudelleen – sekä potilaan että hoitajan näkökulmasta. Samoin toteutuspaikka, erikoissairaanhoito vai perusterveydenhuolto? Pitkät etäisyydet ovat merkittävä tekijä mikäli itse hoito kestää vain muutaman minuutin. Voisiko myös hoitaja käyttää enemmän aikaa potilaan huomioimiseen, jos manuaalisen ruiskun sijaan hyödynnettäisiin infuusiolaitetta?
Mitä tämä kaikki tarkoittaa potilaille?
Kun annostelumenetelmiä ja niiden valintaa tarkastellaan laajemmasta näkökulmasta, potilaiden ohjeistukset yhtenäistyvät ja hoidon jatkuvuus paranee myös tilanteissa, joissa pumppu tai menetelmä vaihdetaan.
Lisäksi välineet ja ohjeet voidaan sovittaa aina paremmin yksilöllisiin tarpeisiin. Potilaan arjen kannalta oikea menetelmä voi tarkoittaa lyhyempiä infuusioaikoja, vähemmän epämukavuutta, suurempaa liikkumisen vapautta ja laajempaa mahdollisuutta sovittaa hoito osaksi normaalia päivittäistä elämää.
Loppusanat
Ihonalainen annostelumuoto kehittyy jatkuvasti, ja sen merkitys kasvaa ei vain immunologian ja neurologian vaan myös monilla muilla erikoisaloilla. Tunnetuimpien IgG korvaushoitojen rinnalle kehitetään ja tuodaan yhä enemmän myös muita biologisia lääkevalmisteita, vasta-ainehoitoja ja pitkävaikutteisia injektiovalmisteita, joita voidaan tulevaisuudessa annostella ihonalaisesti entistä helpommin ja joustavammin. Tämä kehitys tukee kotona toteutettavaa hoitoa, vähentää sairaalakäyntejä ja lisää potilaiden mahdollisuuksia osallistua oman hoitonsa suunnitteluun.
Kun sekä ammattilaiset että potilaat tarkastelevat omia toimintamallejaan ja vertaavat niitä muiden alueiden käytäntöihin ja kokemuksiin, voidaan yhdessä rakentaa entistä yhdenvertaisempia, sujuvampia ja potilaslähtöisempiä hoitokäytäntöjä sekä -polkuja.
Jos yksikössäsi on kokemuksia tai havaintoja, joita haluaisit jakaa, kuulemme niitä mielellämme. Pienikin näkökulma voi auttaa kehittämään hoitokokonaisuutta koko Suomessa.
Lähteet:
- European Society for Immunodeficiencies (ESID), kliiniset ohjeistukset ja koulutusmateriaalit.
- Immune Deficiency Foundation (IDF), Immunoglobulin Replacement Therapy.
- Jolles S. et al. Current treatment options with immunoglobulin G for the individualization of care in patients with primary immunodeficiency disease. Clinical and Experimental Immunology, 2015.
- Berger M. Choices in IgG replacement therapy for primary immune deficiency diseases. Current Opinion in Allergy and Clinical Immunology, 2011.
Kuvat: AI
