Haavanhoidon kustannusten on arvioitu olevan 2 – 5,5 % terveydenhuollon kokonaismenoista. Haavojen ennaltaehkäisy ja haavan kroonistumisen ennaltaehkäisy tulisi olla hyvinvointi-alueiden yksi tärkeimpiä kehittämisalueita.
Budjettipaineiden alla olevien hyvinvointialueiden päättäjien toivon käyttävän viisaasti menoja leikkaavaa veitseä, haavanhoidon moniammatillista tiimiä kuunnellen. Halvin ratkaisu ei ole useinkaan se halvin hoito pitkässä juoksussa.

On pelottavaa kuulla kuulumisia haavanhoidon ammattilaisilta silloin, kun uusista hyvinvointialueista keskustellessa mainitaan, että potilaan oikeutta saada haavanhoitotarvikkeet viivytetään kuukaudella eli 4 kk:n päähän haavan syntymisestä, säästösyistä. Pelottavaa siksi, että potilaalle muutaman kuukauden tarkoituksenmukaisen hoidon viivästyminen voi tarkoittaa kohonnutta haavan uusiutumisriskiä, ihonsiirre- toimenpidettä tai jopa amputaatiota, mitkä moninkertaistavat haavanhoidon kustannukset ja heikentävät potilaan elämänlaatua. Potilaalla on oikeus saada hoitotarvikkeet kroonistuneen haavan hoitoon, mutta eroja on siinä, kuinka nopeasti potilas saa hoitotarvikkeet käyttöönsä hyvinvointialueesta riippuen (1-4kk).
Potilaan tulisi saada hoitotarvikkeet heti käyttöönsä, kun haavan kesto on ollut yli 3 kuukautta. Jos haavapotilaalle on taustalla ASO tai diabetes, hänen tulisi saada hoito ja hoitotarvikkeet mahdollisimman pian. Käypä hoitosuosituksen mukaan (Diabeetikon jalkaongelmat) noin 5 – 8 %:lla diabetesta sairastavista jalkahaava johtaa vuoden aikana nilkan yläpuoliseen amputaatioon.


Hoidon vaikuttavuuden eli terveyshyödyn arviointi on tärkeä päätöksenteon työkalu, jonka tulee nojautua haavanhoidon virallisiin hoitosuosituksiin ja yksilöllisten elämäntilanteiden aitoon ymmärtämiseen. Tänä päivänä ymmärrämme hyvin, että ennen minkään haavanhoidon ratkaisun valintaa meidän tulee tutkia, tarkastella ja hoitaa ihmistä kokonaisuutena – tietää tarkasti, mitä meidän tulee hoitaa, kun haluamme haavan paranevan mahdollisimman nopeasti. Silloin vasta voimme todella arvioida hoidon vaikuttavuutta ja arvioida haavanhoidon työkalupakin eri välineiden merkitystä ja toimivuutta. Väärässä paikassa säästäminen ja työkalupakin supistaminen voi tuoda tullessaan lisää kroonistuneita haavoja, amputaatioita ja haavanhoidon kustannuksia. Toivon hyvinvointialueille vahvaa tiedolla johtamista, haavadiagnostiikkaa ja moniammatillista verkostoitumista ja yhteistyötä yli aluerajojen!
Mitä nopeammin haava on parantunut, sitä parempi potilaalle, terveydenhoidolle ja taloudelle. Kroonisen haavan hoito on kallista. Se miten ehkäisemme haavan syntymistä ja kroonistumista tulisi olla päättäjien ja haavoja hoitavan tärkein kysymys, sillä näin säästetään aidosti resursseja. Potilashoitoa ei silloin ohjaa hoitavan ratkaisun hinta, vaan ymmärrys haavan taustalla olevista tekijöistä, valitun hoitoratkaisun vaikuttavuus, vähemmät sidosvaihdot, ajansäästö sidosvaihdoissa, kivuttomampi haavanhoito ja lopulta tärkein, potilaan haavan nopeampi paraneminen. Osaaminen on valttia ja perusta nopealle haavan paranemiselle.