Infektioiden leviäminen huolestuttaa monia, kun korona- ja muut ilmavälitteiset virustartunnat ovat jälleen syksyn aikana olleet nousussa. Huonetilan taudinaiheuttaja- ja mikrobikuormaan voidaan vaikuttaa merkittävästi ilmanvaihdon ja tuuletuksen lisäksi myös plasmapuhdistin-teknologialla.
Useat asiantuntijat ovat nostaneet esiin ilmanpuhdistuksen merkityksen ilmavälitteisten taudinaiheuttajien ehkäisyssä. Samalla on viitattu muun muassa tutkimusnäyttöön, jonka mukaan koronavirus samoin kuin moni muukin virus leviää ilmateitse. Pandemiatorjuntaa tutkineen Kansalaissuoja-hankkeen edustajien (Aamulehti 8.9.2023) mukaan jopa kolmannes hengitystiesairauksista voitaisiin välttää puhtaalla ilmalla. Italialaistutkimuksen mukaan koronatartunnat vähenivät koululuokissa 80 % vain ilmanvaihtoa tehostamalla. On myös väitetty, että esimerkiksi sulkutoimilta olisi koronapandemian aikana voitu välttyä, jos sisäilman puhtaus olisi huomioitu ajoissa.
Alentamalla taudinaiheuttajien määrää huonetilassa voitaisiin merkittävästi vähentää turhaa sairastelua, joka taas laskee sairauspoissaoloja. Erityisesti pitkän koronan riskin kasvaessa voi seurata suuria inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia ja tuottavuuden heikkenemistä. Vaikka Maailman terveysjärjestö WHO ilmoittikin toukokuussa 2023, että koronaviruspandemia ei enää aiheuta maailmanlaajuista terveydellistä hätätilaa, tarvitaan edelleen torjuntatoimia.
Ilmanpuhdistuksella voidaan tehokkaasti vähentää virusten määrää hengitysilmassa. Tunnettua on, että mikrobit leviävät ilmateitse erityisesti yskiessä tai aivastaessa, siivouksen tai vuodevaatteiden vaihtamisen yhteydessä ja ylipäätään liikkumisen yhteydessä.
Plasmateknologialla puhtaampaan huonetilaan
Plasmateknologiaan pohjautuvilla plasmapuhdistimilla voidaan ennaltaehkäistä infektioiden leviämistä, kun ne vähentävät huoneilmasta bakteereja, viruksia ja muita mikrobeja. Plasmapuhdistimien toiminta perustuu siihen, että laitteen plasmateknologia muodostaa eräänlaisen sähköisen kentän, joka rikkoo mikrobikentän, ja tämä taas vähentää mikrobien määrää. Teknologia on täysin erilainen kuin perinteisissä ilmanpuhdistimissa. Tehokas ilmanpuhdistus vähentää myös ilmansaasteiden ja allergeenien aiheuttamia oireita.
Novaeruksen patentoidulla plasmateknologialla voidaan ennaltaehkäistä infektioiden syntymistä. Se tuhoaa ilmavälitteisiä bakteereja, viruksia, itiöitä, homeita, hiivoja ja haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. Novaeruksen plasmateknologia on testattu ja sen vaikutuksia on tutkittu useiden kansainvälisten testilaitosten toimesta. Testeissä on havaittu kaikkien laitteiden kohdalla erikokoisissa tiloissa merkittävää virusten, bakteerien, homeiden ja muiden partikkelien vähenemää. Huonetilassa taudinaiheuttajat eivät päädy pinnoille, kun Novaerus torjuu ne.
Erityisen hyvin plasmapuhdistimet sopivat vastaanotto- ja aulatiloihin, potilashuoneisiin, tehohoitoyksiköihin ja tutkimus- ja toimenpidehuoneisiin. Plasmapuhdistimia voidaan käyttää myös avokonttoreissa, kokoustiloissa, kodeissa tai kodinomaisessa asumisessa.
Steripolarin valikoimaan kuuluu neljä erikokoista plasmapuhdistinta:
- Novaerus NV 1050: suuret tilat, 50 – 200 m2, paikallaan seisova, osin pyörillä varustettu malli
- Novaerus NV800: keskisuuret tilat, 20 – 60 m2, voidaan kiinnittää seinään, toimii hyvin esimerkiksi avokonttorissa, kokoustiloissa tai päivystyksellisissä tiloissa
- Novaerus Defend 400: uudistettu malli
- Novaerus NV200: pienet tilat, 5 – 25 m2, voidaan asettaa tasolle, toimii hyvin esimerkiksi työhuoneissa tai kotikäytössä
Torjutaan yhdessä taudinaiheuttajia!